vappuvapaa

Pullotettiin tänään simaa tulevan prinsessa-opettajan kanssa. Peltonen on ilmoittanut tulevaksi ammatikseen prinsessan, mutta tyytyy opettajan pestiin, mikäli prinsessahommia ei ole tarjolla. Kumpaankin puuhaan neiti osoittaa selvää kyvykkyyttä. Jos prinsessakoulun ovet eivät aukea, luulen, että elämäntehtävää kannattaa hakea kasvatustieteellisesta tiedekunnasta. Teit´ äidin astumaan.

Siman pullotuksesta yritin selvitä yksin, mutta pikkuope ei malttanut pitää näppejään erossa kauhasta.
-Mää tässä vaan valmistan että sää päljäät hyvin. Hienosti menee, hyvä äiti!
Nelivuotiaan keskittymiskyky ei riittänyt aivan koko pullotusoperaation ajaksi, vaan välillä piti pitää muskaria. Pääemäntä sai simasangon viereen kapulat, joilla piti soittaa "peluslytmiä" peltosen sooloesitysten taustaksi. Taisi neiti hermostua äiti-orkesterin laiskanpuoleisesta soittamisesta, sillä enää ei sadellut kehuja.
-Kyllä mulla nyt on kova homma siivota sun sotkuja tässä, toteaa neiti luutu kädessä pyyhkien simajälkiä pöydästä. "Ihan höpöhommiksi sulla meni tämä nyt. Miten se nyt tällä tavalla?"

Yhteispelistä huolimatta kahdeksan litraa kotisimaa odottaa vappua, samoin kuin peltoselta salassa paistamani munkit. Jääkaappi on ladattu nakeilla ja perunasalaatilla, naamiasasut ja nyyttäritarpeet on pakattu päiväkoti- ja koulureppuihin aaton juhlintaa varten. Mitä vielä..? No, lastenhoito on tilattu ja hotelliyö kaupungista varattu:)

Enpä muista montaa "vapaata" vappua viime vuosilta, ehkei niitä ole ollutkaan yhteentoista vuoteen, mutta nyt on. Opiskelijavaput ovat olleet ja menneet, haalari on vaihtunut fiksuun kevättakkiin ja pussikalja kuohuviiniin, mutta toivottavasti säätila ulkona ja pään sisällä olisi kuin ennen. Kuten aurinkoisena ja lämpimänä vappuna 93, jolloin joen penkalla katselin teekkareiden kastetta -ja sivusilmällä tulevaa miestäni. Kuusitoista vuotta sitten en olisi arvannut, kuinka kivaa elämä tulee olemaankaan. Enpä tosin tiennyt sitäkään, että vappuna 2009 työnjuhla alkaa oysin sädehoito-osastolta (jonne mieheni on luvannut tulla mukaan ekskursiolle). Mutta kippis sillekin! Ja iloista vappuhenkeä itse kullekin säädylle!

voimattomuutta ja ajatuksen voimaa

Väittävät sädehoidon väsyttävän. Naureskelin moiselle, parinkymmenen minuutin pötköttely mittojen mukaan tehdyllä patjalla ei kuulosta kovin raskaalta puuhalta. Ainoana tehtävänäni on liikuttaa lantiota sentti vasemmalle, nousta patjalla puoli senttiä ylös, siirtää vasenta kättä kauemmas kehosta ja sitten vain yrittää pysyä paikallaan, lineaarikiihdyttimen lähettäessä näkymättömiä ja kivuttomia säteitään imusolmukepisteisiin ja iholle.

Hoitokenttiä on kolme. Yksi edessä, toinen kainalossa ja kolmas taas edessä, mutta tämä viimeinen kenttä hoitaa pinnallisesti arven aluetta, edellisten säteiden tunkeutuessa ct-kuvan perusteella määriteltyihin syvyyksiin. Hoitokenttien vaihtuessa sänky surraa lateraali-vertikaalisuunnassa ja ylös-alas, ja yläpuolellani oleva tykki lipuu sivuun toisen kanuunan noustessa rintakehän päälle hoitamaan seuraavaa hyökkäystä. Uuteen taisteluun valmistautumiseen kuuluu vielä hoitajien iholleni piirtämät tussimerkinnät, jotka auttavat ohjaamaan tappavat säteet kahden millin tarkkuudella oikeaan kohteeseen. Ja sitäkään heittoa eivät hoitajat kuulema hyväksy, vaan niin kauan haetaan, että vihollinen on tarkasti tähtäimessä.

Varsin helppoa siis potilaalle, rankempaakin hoitoa on koettu. Kunnes perjantaina kotiutuessani sairaalasta kävin pitkäkseni sohvalle, enkä päässytkään siitä enää ylös. Puhelin piippaili tekstiviestien merkiksi, mutta koska laite oli parinkymmenen sentin päässä käden ulottuvuudesta, saivat ystävät odottaa. Koulusta palaajille tarjoilin vakiovastauksia ai niinkö ja mmmm, joo, ja siunatun hiljaisuuden taas koittaessa muistan nähneeni uniakin. Päivällistarjoilun sai hoitaa mäkkäri ja peltosen iltavillin rauhoitti mies. Vaimo kun oli työviikosta niin uupunut.

Uupumuksen syy selvisi tänään. Perjantain labrakokeissa valkosolut ja neutrofiilit olivat alamaissa, arvojen ollessa kahden ja yhden pintaan. Tämän kuulin onneksi vasta tänään, ettei viikonloppu mennyt mietiskellessä mahdollista hoitotaukoa (ja erityisesti tauon vaikutuksia). Lääkärin päätöksellä tämän päivän hoito kuitenkin annettiin, mutta hoidon jatkumiselle tarvittiin parempia numeroita labrasta. Noustuani yksilölliseltä patjaltani suuntasinkin suoraan laboratorioon , tai tarkemmin sanottuna odotusaulaan, jossa tunnin verran yritin ajatuksen voimalla nostattaa verisolujeni taistelutahtoa.

Ja nousihan se! Neutrofiiliarvolla 1,7 ja leukkariarvolla 2,9 jaksaa taas taistella!

ulkoilmaihimisiä

Kymmenen asteen maaginen lämpötila on ylitetty jo parina päivänä, joten on syytä uskoa, että kevät tulee oikeasti eikä vain kalenterissa. Toppatakkikausi alkaa tällä erää olla lopuillaan, ja uskaltauduin aloittamaan kenkien, takkien, päähineiden ym ulkoilutamineiden vaihtoviikot. Viiden hengen taloudessa kauden vaihtuminen syksyin keväin tarkoittaa useamman päivän urakkaa, jossa pyykkikone laulaa ja tavaraa lajitellaan varastoon, naapuriin, kierrätysystäville, pelastusarmeijalle ja rehellisesti roskikseenkin. Roskisseula on tiukka, mutta joskus vaatekin tulee elinkaarensa päähän, eikä kelpaa enää edes nk. römppäkamppeisiin eli kotipihan edustusasuksi. Römppävaatteissa voi vaihtaa autoon renkaat ja kuulumiset naapureiden kanssa.

Sillä jostain ovat taas ihmiset ilmestyneet pihoille. Talviaika menee sisällä mökeissä, ja naapureiden voisi luulla muuttaneen mallorcalle, ellei välillä verhon raosta pilkottaisi valoa, ja ellei auto vaihtaisi hieman paikkaa oven edessä. Aurinkoisena kevätpäivänä pihalla ovat kuitenkin kaikki, ja kujan liikennettä laskiessa voi samalla suorittaa väestölaskentaa. Talven aikana vauvoja on tälle tielle syntynyt peräti neljä, ja viidettä odotetaan syntyväksi kohta pian.

Kevään lämpöennätyksen kunniaksi kannoimme kesäkalusteet terassille ja hankimme niihin, viiden vuoden harkinnan jälkeen pehmusteetkin. Vohvelikahvit avasivat terassikautemme, joka kestää viittä vaille lumen tuloon saakka, eli täällä maaseudulla voisi puhua laidunkaudesta. Lapsemme ovat nimittäin aitoja ulkoilmaihmisiä, jotka lämpötilan pysytellessä plussan puolella viettävät päivänsä pääosin pihalla (vielä kun saisi pleikkarin ulkoistettua). Viime kesänä jopa vessassa käynti sisällä oli peltosesta liian työlästä, joten valvovan silmän välttäessä neiti lannoitti nurmikkoa -kuten laidunkauteen tietysti kuuluu.

Pihapelit ovat täydessä käynnissä, mutta trampoliini odottaa vielä maan kuivumista. Pari vuotta sitten isot lapset keräsivät pisteitä tekemällä kotiaskareita, ja pisteillä sai puolen vuoden aherruksen jälkeen pihalle oman trampan, joka on pihaleikkien ehdoton ykkönen. Ja siksi niin odotettu. Eli trampoliini ei odota vain maan kuivumista, vaan saa toimia toistamiseen porkkanana, näin olen suunnitellut. Pihaltahan pitää kerätä roskat ennen trampoliinin kasaamista, ja haravointikin olisi tietty hyvä suorittaa etukäteen. Puhumattakaan leikkimökin siivouksesta, terassin pesusta ja kiveyksen harjaamisesta...

välivuosi

Hieman kateellisena katsoin kymppiuutisten lopuksi kaupunkikuvia helsingistä, missä ihmiset olivat kansoittaneet terassit ja puistot. Ruohokin näytti vihreältä, kuten aina aidan takana. Pihallamme on lunta vielä auringon sulateltavaksi, ja sulaneetkin läntit ovat niin vetisiä, ettei ilman kumppareita kannata asfaltilta kauemmaksi astua. Mutta takapihan mäki, jossa vielä tiistaina laskimme peltosen ja pikkuserkun kanssa mäkeä, on sentään sulanut. Kevät tulee täällä pohjoisessa hetkessä, siitä todisteena myös useat joutsenperheet ja muut paluumuuttajat, jotka ruuhkauttavat ilmatilaa täällä liminganlahden rantamilla. Eilen pihaa putsatessa yläpuolelta kuulunut hiljainen "krääh" sai katseen kohoamaan ylös, missä suuret valkeat linnut lipuivat matalalla ja tervehtivät talon väkeä ja tuttua tienoota. Majesteettinen näky.

Valoa kohti mennään. Rintasyöpädiagnoosin sain 4. syyskuuta, jolloin jättäydyin myös sairaslomalle kesken juuri alkaneen syyslukukauden. Syyssateiden mukana tippuneista uusista ikävistä uutisistä mentiin kohti kaamosta ja sytostaattihoitoja. Talven väistyessä ja auringon valon lisääntyessä tuntui, että pahin oli takanapäin, ja kevätauringon paisteessa nautin auringon ja hoitokone kakkosen säteistä, kilpaa kummistakin. Näillä näkymin syöpähoidot ovat ohi perjantaina 22.5, eli kokolailla lukuvuosi on tähän projektiin mennyt.

Opettajaihmiselle tämä on ollut hyvä ajoitus. Syksystä kevääseen lukuvuoden mitta, mutta myös vuodenkierron ajoitus on osunut kohdilleen, vertauskuvallisesti: syyspimeästä valoon, joka valaisee yönkin. Kulunut lukuvuosi on ollut kuin vuorotteluvapaa, tai välivuosi ainakin. Sairauden varjosta huolimatta olen nauttinut vuodesta, hyvistä hetkistä, tilanteista, kohtaamisista, satunnaisista ajatuksista.. Kaupan päälle on tullut pohdintaa elämän tarkoituksesta ja katoavaisuudesta, sekä muita filosofisia ajatuksia, ja paljon paljon muuta, mitä en pysty vielä edes näkemään.

Tämä on ollut hyvä välivuosi. Kaikesta huolimatta.

vinksin vonksin

Keskiviikkoisin on siivouspäivä, pitäähän elämässä jotain järjestelmällisyyttä olla. Ja ehkä, jos tiettyä päivää ei olisi, voisi paikkojen puunaus jäädä suorittamatta, sillä en valitettavasti ole perinyt siivousgeeniä suvustani (jossa tiedän maton hapsuja suoristettavan kammalla ja saumavälejä puhdistettavan hammasharjalla). En kertakaikkiaan koe kutsumusta puhtaanapitoalalle. Siitä syystä on taloudessamme, rahapoliittisten neuvottelujen jälkeen, siivous osin ulkoistettu. Eila saapuu kaksi kertaa kuussa tekemään viikkosiivouksen, josta tietysti näin sairaslomalla (ja tällä hetkellä hyväkuntoisena) suoriutuisin itsekin, mutta mottoni on tässäkin suhteessa, ettei saavutetuista eduista tingitä.

Yläkerran asukkaiden tehtävä on järjestellä ja imuroida huoneensa ja aula, myös portaat kuuluvaat diiliin. Ei paha nakki mielestäni, varsinkin kun joka toinen viikko siivooja suorittaa imurointiosion, mutta aina vain tuo pieni kodinhoitohetki aiheuttaa napinaa ja kapinaa. Muistuttelin tulevasta urakasta jo tiistaiaamusta alkaen, joten homman ei pitänyt tulla yllätyksenä tänään koulusta palaaville ahertajille, vaikka näin väittivät.

Neiti lähti suorittamaan velvollisuuttaan melko tyynenä, mikä herättää epäilyjä halusta kerätä pointseja eli kirkastaa kruunua jotain tulevaa pyyntöä varten. Odotellaan.. Esikoisella oli kuitenkin tuttuun tapaan yritystä, "miks pitää?" ja "onko pakko?". En jaksanut aloittaa selitystä virus-tai velvollisuustasolta, vaan kävin nappaamassa pari kuvaa pojan huoneesta kännykkäkameralla. Alkoi huoneen omistajaakin naurattaa, kun sanoin että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa, ja siinä vastaukseni. Lupasin laittaa edustavimman kuvan julkiseen levitykseen.. Huomatkaa oksennussanko sängyn vieressä -sentään tyhjä. Veikkaanpa sangon olevan siinä vielä seuraavan epidemian yllättäessä, ellen erikseen muista mainita, että sen voisi palauttaa oikeaan paikkaan.

Henkilökohtainen mikrotukeni yrittää saada unta hotelli simonkentässä, far away (rakkaita terveisiä vaan, hyvin täällä pärjätään eli lapset nukkumassa), siksi otokseni V:n valtakunnasta on vinksin vonksin. Toisaalta -niin oli huonekin.

muodissa mukana

Ruokapöydässä pitää kummankin mahtua lukemaan lehteä. Tämä oli tärkein kriteeri, kun vuosi sitten olimme pöytäkaupoilla mieheni kanssa. Silloin ei tultu ajatelleeksi, että lehdenlukijoita voisi olla enemmänkin. Tänä aamuna kaleva oli jaettu puoliksi esikoisen kanssa, neiti luki akkaria ja peltonen uutta lelukuvastoa, ja päädyssä oli vielä pino postia viime päivien ajalta, eli reippaat pari neliötä pöytäalaa oli hyvin paperoitu. Mies oli onneksi lähtenyt töihin, joten mahduimme kutakuinkin. Uutisten (ja parin tekstiviestin, neidin kouluun lähettämisen, peltosen pukemisyritysten, tiskikoneen tyhjennyksen ja lataamisen) jälkeen siirryin selaamaan muuta pöydällä lojuvaa postia, kirpputorimainoksia, paikallislehteä, kaupunkiuutisia sekä ellosta, anttilaa ja henkka maukkaa, peltosen jatkaessa edelleen aarrekirjan lukemista. Edelleen yöpuvussa.

Peltonen löysi kuvastostaan paljon enemmän ostettavaa kuin minä omistani. Hän haluaa tuomasveturin, taskulemmikkejä, kaikki petsopit ja oikeastaan "kaikki muut paitti poikien lelut". Itselläni oli tiukempi seula. Hepenekuvastoja voi nykyisellään selata vain tutkaillakseen muodin uusia suuntaviivoja -itselle tilaaminen olisi riskinottoa. Kun omistaa takin kokoa 34 ja kengät kokoa 3, on vaatteiden ostaminen ollut aina hankalaa, mutta paitoja saattoi ostaa joskus sovittamatta. Vaan eipä enää. Kesämuoti tulee tuottamaan kovasti päänvaivaa, sillä tulevana sesonkina en valitettavasti voi pistää päälleni avokaulaisia tai osittain läpinäkyviä ihanuuksia, jotka oitis bongasin kuvastosta hyvännäköisinä. Vaatteet on jatkossa pakko sovittaa, jottei puuttuva rinta ja ohennettu rintalihas julistaisi syöpäsanomaa kanssaihmisille.

Luvassa on siis putiikkikierros ja puhinaa sovituskopissa. Suoritimme peltosen kanssa kesävaatteiden pikainventaarion vaatekaapissani (peltonen edelleen yöpuvussa), joka osoitti, että uudistukseen olisi syytä. Samoin kuin suuremman luokan lahjoituksen tekemiseen pelastusarmeijalle. Tähänkin sairauden mukanaan tuomaan pikkujuttuun kannattaa suhtautua positiivisesti: kerrankin on hyvä syy shoppailla..

eristystä ja sulkuja

- Äiti mul on vatsa kipee.
- Onko kipee vai huono olo?
- Varmaan huono olo.
Tämä keskustelu käytiin sunnuntai-iltana, ja lopun voi arvata. Iltakymmenestä aamukuuteen esikoinen väliin nukkui ja väliin kävi kurkkimassa pönttöön, tai jos ei jaksanut jalkeille nousta niin tähtäsi sankoon. 11-vuotiaan vatsatauti on onneksi jo aivan siistiä ja itsenäistä hommaa. Hyvä niin, sillä äidillinen huolenpito on jäänyt tämän taudin velloessa melko vähiin.

Tämän päivän nuori isäntä on viettänyt yläkerrassa roikkuen netissä ja katsellen n:ttä kertaa harry pottereita nauhalta, välistä on pitänyt käydä ottamassa päiväunet. Jokapojan unelmapäivä, jos huono olo jätettäisiin pois. Tämä kaikki on selvinnyt (huolehtivalle) äidille alakerrasta käsin. Aika ajoin huudetut kysymykset "mitä yläkerta?" ja "nukutko siellä?" tuottavat vastineeksi muminaa tai reippaampia vastauksia, joista voi päätellä potilaan kunnon. Portaikko toimii kotieristyksemme sulkutilana, johon jätetään tarjottimella pari suolakeksiä tai lasi kylmää jaffaa, ja vain pari kertaa piti kivuta portaat tarkastamaan tilanne paikan päällä. Jonka päälle taas pari painallusta käsidesiä.. Harkitsen vahvasti hengityssuojan hankintaa, tai vaikka ihan sellaista kokopukua niin kuin tieteisleffoissa.

Luulimme jo että tauti oli voitettu. Edellinen eristys purettiin viikonloppuna, vessat siivottiin ja tytöt saivat jo itse tehdä omat voileipänsä. Juustoa ei tosin vielä höylätty vaan käytössä oli epäekologiset mutta niin ihanan hygieniset yksittäispakatut viipaleet. Mutta jostakin maton mutkasta tai vessan nupista vielä irtosi sen verran virusta, että epidemia jatkuu. Vanha muistisääntö taudinaiheuttajien eliniästä "pari päivää pinnoilla, kuusi kehossa" pitää liiankin hyvin paikkansa. Lastemme lisäksi ainakin yksi kaveri on jo sairastunut, vaikka sairastamisen jälkeen on pidetty parikin varopäivää kavereiden ja koulun suhteen. Meille pääsi kyläilemään vasta perjantaina.

Oman vatsatautikantamme lisäksi kylällä pyörii toinenkin vatsatauti, jota oli päiväkodissa jo ennen pääsiäistä. Tämän paikallisen tautikannan takia peltonen oli päiväkodista pois jo ennen pääsiäistä, ja lomailu jatkuu yhden kokonaisen tarhapäivän jälkeen. Tässä ei enää tiedä ketä kaikkia pitäisi suojella ja miltä taudilta, mutta uusintakierros ei houkuttele hiukkaakaan, joten peltonen saa nauttia päiväkodin suunnitelmallisen varhaiskasvatuksen sijasta kotikasvatuksesta. Joka ei niin suunnitelmallista ole. Kuperkeikkoja ja kuravelliä tänään, mitähän huomiselle keksisi.?