kotisohvalla

Kotona taas, letkuineni päivineni. Etukäteen aristelin kotiutumista dreenin kera, sillä sisuksistani verta ja kudosnestettä keräävä laskuputki-imu-nestepussi-viritys on kiinni ihossani vain hataralla ompeleella. Ajatuskin putken irtoamisesta kotileikin tiimellyksessä ällötti, mutta niin vain kaksi yötä sairaalassa tekivät tehtävänsä. Aamukierrolla vakuuttelin olevani valmis muuttamaan kotisohvalle vaikka leikkausliinat kaulassa ja katetri jalkojen välissä, kunhan vain saisin nukkua yöni rauhassa.

Ihmeparantumiseeni oli kaksi syytä ylitse muiden: olkoot he vaikka ritu ja pike. Ritu saapui ensin, aivan siihen viereen. Haima oli poksahtanut puheista päätellen jo kerran aiemminkin, ja nytkin oli tullut kuulema alkkomahoolin kanssa hiukkasen läträiltyä, ja elin oli lääkärin arvion mukaan menossa hyvää vauhtia kuolioon. Ritun haima ei minua haitannut (ei kyllä rituakaan), eikä sairaalassa alkokaan ollut ongelma. Edes ympärillä leijuva vahva nortinhaju ei tehnyt tiukkaa, mutta limaiset yskökset ja flunssainen pärskinä tekivät sen, että aika ajoin tarkistin välissämme lepattavan verhon olevan kutakuinkin kiinni. Viinanhimo ja tupakantuska eivät tarttuisi, mutta flunssaa en halunnut.

Pike taas oli saapumisestaan lähtien huoneemme kuningatar. Lyhykäisestä operaatiosta toivuttuaan hän jakeli käskyjä alamaisilleen, myös meille kanssasiskoille. Piken osa oli olla vuodepotilaana seuraavat kolme päivää, joten tavarat ja asiat piti toimittaa hänelle ja hänen puolestaan. Mainosteeveen pauhun päälle pike kertoili itsestään ja sairauksistaan, haetti kaapistaan ja kasseistaan milloin lääkettä, osoitekirjaa, kännykkää, ja kun palveluorganisaatiomme osoitti väsymisen merkkejä, rupesivat tavarat tippumaan käsistä. Ja mehän nostelimme. Piken mieskin kävi vieraisilla, mutta malttoi viipyä paikalla vajaan viisi minuuttia, mahtoi olla kiire vapaapäivän viettoon:)

Hoitohenkilökunta ei päässyt piken kanssa yhtään vähemmällä. Soittokello hälytti huoneeseemme tasaisin väliajoin, päivällä ja yöllä. Seuraavassa muistinvaraisesti laadittu lista piken vaateista hoitajille vajaan vuorokauden ajalta:
- toisenlainen insuliini
- toisenlainen verensokerimittari
- luetteloa ruokien hiilihydraattipitoisuuksista
- verensokerimittaus (palveluna, hän kun oli nyt potilas)
- pari puhdasta paitaa ja tyynyliinaa
- sänkypesut
- kipu- ja unilääkkeitä (sen verran, että omien kokemuksieni jälkeen jo nimien kuuleminen oksetti)
- alusastia x 10
- kestokatetrointi
- kolmenlaista ulostuslääkettä
- vatsahierontaa suolen suuntaisesti
- asennonvaihtoja ja kevyttä hierontaa lihasjännitykseen
- perusrasvaa ja kortisonirasvaa, tietyn merkkistä
- keskusteluapua ahdistukseen (yöllä klo 04.00)

Ja olkoon tuo lista samalla kunnianosoitus hoitohenkilökunnalle: kaikkiin toiveisiin vastattiin, ammattitaitoisesti, tehokkaasti ja viivyttelemättä. Aamukuudelta kuulin piken juttelevan yökön kanssa vielä peräruiskeen mahdollisuudesta, josko se suoli sitten toimisi kun ei melkein vuorokauteen ollut.. ja juuri samalla hetkellä päätin kotiutua, a.s.a.p = as soon as possible.

Mutta kotisohvalla on kivaa, kiitos pike ja ritu. Toivon sydämestäni iloa ja terveyttä elämäänne ja paljon päivänpaistetta päiviinne!

seitisoppaa alas ja ylös

Heipä hei, täällä ollaan, kirurgian klinikan osasto viisi, huone 3 ja paikka 1. Tuttu miljöö, mutta vuodessa on ehtinyt tapahtua muutama positiivinen muutos. Entisestä kuuden hengen potilashuoneesta on poistettu yksi sänky, joten ilma on raikkaampaa eikä tunnelma aivan niin tiivis. Televisiot ovat litistyneet ja niitä on kaksi (tosin kummankaan säädintä en ole päässyt vielä hipelöimään, ja huoneen täyttää tunteet, tuoksut ja muut makeat tunnelmat). Ja vielä pari tärkeää muutosta: henkilökunta on empaattisempaa kuin muistinkaan, ja potilailla on käytössään langaton verkko. Näillä eväillä kyseessä on lähes laatulomakohde.

Maanantaiaamu alkoi iloisella jälleennäkemisellä. Arikariharri ja mervi olivat päättäneet vaihtaa keskenään potilaita, ja minä olin mielissäni. Vanhan tutun kanssa asiat luistivat, ja naisihmisenä mervi ymmärsi aivoitukseni ennen kuin ehdin niitä edes itse esittää. Poliklinikkakutsun taakse kyhätty muistilista sai jäädä aamutakin taskuun, mervi otti esille proteesien maksusitoumukset ja muut etukäteen huolehtimani asiat. Pitkän keskustelun jälkeen piirrettiin vielä mustalla tussilla aarrekartta rintaan, ja sitten vain sinne lavitsalle. Erkki-nukkumatti huolehti unesta, vähintäänkin kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. Olin hyvissä käsissä.

Pari tuntia vierähti leikkurissa ja kolmisen tuntia heräämössä, iltapäiväkahden jälkeen olin jo osastolla. Hyvävointisena lähettelin viestejä ystäville ja lusikoin päivällisellä tarjottua seitisoppaa (kuvatodiste), kävimmepä miehenpuolen kanssa kävelylläkin kanttiinissa. Ihmettelin uskomatonta fiilistä, ja epäilin nukutushöyryjen olleen tavallista tanakampia. Iltakahdeksalta alkoikin sitten pahoinvointi, jonka syyksi hoitajat epäilivät nukutusaineen ja kipulääkkeen yhteisvaikutusta. Olin saanut vahvaa keskushermostoon vaikuttavaa särkylääkettä kuulema rekkamiehen annoksen ja kärsin siis krapulasta. Edellisestä kerrasta taitaa ollakin aikaa toistakymmentä vuotta, joten aika oli tuokin kokemus uusintaa.

Tänään olo on kuitenkin ollut mitä mainioin. Haavasidosten alle en ole vielä viitsinyt kurkistella, mutta lattealta tuntuu ja kiertävän lääkärin mukaan siistiltä näyttää. Kipuja ei ole, perusburana riittää, ja olen jo varovasti jumpannutkin kättä (tehnyt sanaristikoita). Vierailijoitakin on käynyt, uusimmat naistenlehdet ja kabulin kirjakauppias luettu, mutta muuten sairaalaelämä on juuri niin tylsää kuin muistinkin. Loistavista puitteista huolimatta. Kotiin pääsen kunhan dreeni poistetaan, eli kun vuoto alittaa 50ml/vrk. Ehkä, toivottavasti, jo, huomenissa?

Kiitokset vielä viesteistä ja monenmoisista muistamisista, joita olen saanut!!

hyvänlaatuinen kasvain

Käytännön leikkausvalmistelut alkavat olla loppusuoralla. Työkuviot ovat selvät ja kotiapuakin on luvassa. Aina valmiit etelän apujoukot saapuvat sunnuntaina, ja ottavat huushollin hoitoonsa maanantaina minun ja miehenpuolen matkatessa sairaalaan yhdessä aamuvuorolaisten kanssa. Hohhoijaa. Onneksi pääsen pian takaisin unten maille.

Tuleva operaatio ei paljoa jännitä, ei oikeastaan yhtään. Itse pääsen sangen vähällä, käyn vain lavitsalle ja lasken kymmenen, yhdeksän, kah.. ja lopusta huolehtii nukkumatti. Arikariharri ja tiimi osannee myös asiansa monen rinnan kokemuksella, eikä pelkkä rinnanpoisto ole teknisesti kummoinen operaatio (verrattuna vaikka rintarekonstruktioon). Taitavalle käsityöläiselle se on kait kuin verhojen lyhennys? Ehkä vähän tylsä duuni, mutta aina ei voi juhlapukujakaan ommella. Operaatio on kaiken lisäksi lyhyt ja fysiikkanikin pitäisi olla kunnossa. Ja jos jotain sattuu, on apukin lähellä. Onko maailmassa kovinkaan monta leikkaussalia turvallisempaa paikkaa?

Vuosi sitten syksyllä jännitti vielä vähemmän, vaikka syöpäleikkaukset olivat suurempia. Operaatiot järjestyivät nopealla aikataululla, sillä kumpikin syöpä leikattiin alle kymmenen päivän sisällä alustavasta diagnoosista -jos ei ennätys niin kuitenkin erinomaisen lähellä tavoiteaikaa:) Sairauden alkushokin keskellä ei jäänyt aikaa pelolle: odotin leikkauksia kuin hurskas hulda vapahtajaa, ja pöydälle kavutessani ja siinä nukkumattia odotellessa tunsin vain suurta huojennusta. Paha leikattaisiin pois.

Nyt ei ole pahaa, on vain pahan uhka. D-kupin mastopaattisen rinnan omatoiminen tarkkailu syöpäkasvaimen varalta olisi kovin stressaavaa, varsinkin kun todennäköisyys uuteen tai uusiutuvaan syöpään on se kuuluisat 80%. Rinnanpoisto on siis paitsi kirurgiaa, myös ennalta ehkäisevää mielenterveystyötä. (Päivittäisen, hysteerisen?) omatarkkailun lisäksi olisi tarjolla toki ultrat ja mammografiat vuosittain, mutta vuosi on pitkä aika gradus kolmosen karsinoomalle, joka edellissyksynä yllätti kasvuvauhdillaan kokeneen kirurginkin. Kesän alussa pyörittelin sormissani hernettä, joka elokuun mammografiassa paljastui reilun puolentoista sentin kasvaimeksi, joka suuttui tutkimuksista ja kiihdytti kasvuaan edelleen. Kahdestoista syyskuuta leikatusta rinnasta löydettiin läpimitaltaan jo neljän sentin paholainen.

Parempi pois, tämä on syöpälääkärien ja itseni varma kanta. Joten maanantaina minulta poistetaan virallisen katuselityksen mukaan "hyvänlaatuinen kasvain". Eikös ole aivan sopiva nimitys virkaheitolle tissille?

läppärileikkejä

Sunnuntaisin syödään soppaa, sillä isosta kattilasta riittää lämmitettävää kiireisiin arki-iltoihin. Keittelin herneitä kahdessa kattilassa (kinkulla ja ilman) ja surffailin samalla netissä uudella läppärilläni, kerrassaan coolia. Koneen hajottua syksyllä olen joutunut jonottamaan yhteisiin koneisiin niin kotona kuin työpaikallakin, mutta nyt pelittää. Valkea, tyylikäs miniläppärini on aina valmis kuljettamaan minua virtuaalisille valtateille.

Tarkoitus oli lähetellä sähköposteja ja kirjoittaa viikkosuunnitelmaa tulevalle sijaiselle, mutta fiksumman puuhailun sijasta luin lähinnä iltapäivälehtien otsikoita ja facebook-statuksia. Lepopäivänkin kotielämä on räminää ja räiskettä. Yläkerrassa oli käynnissä näytelmäharjoitukset omien ja naapurin lasten voimin ja peltonen puuhaili monenmoista äidin iloksi. Keskittymistä vaativat jutut kannattaa suosiolla jättää iltayhdeksän jälkeen tehtäviksi. Mieskin oli katsonut viisaammaksi paeta pihamökkiin tekemään työhommiaan rauhassa.

Kahden tunnin surffailun ja hämmentämisen jälkeen nälkä oli sopiva, soppa pöydässä ja lämpimät voileivät valmiita. Peltonen sai tehtäväkseen kävellä pihan poikki hakemaan isiä syömään. Odottelimme aikamme kaksikkoa saapuvaksi, mutta sitten piti jo soittaa vellikelloa. Matkalla keittiöstä eteiseen peltonen oli koukannut huoneensa kautta, hakenut oman läppärinsä (mallia muumi) ja marssinut se mukanaan pihamökkiin. Sen sijaan, että olisi pyytänyt isää syömään, oli neiti parkkeerannut tämän viereen istumaan ja ilmoittanut että nyt tehdään kumpikin töitä.

Ja sitten niitä töitä tehtiin. "Haluatko leikkiä kanssani? Valitse leikki. Tunnistetaan kirjaimia ja sanoja. Missä on wienerleipä? Hienoa. Miten kirjoitetaan wienerleipä? Kaksoisvee, ii. Yritä uudestaan. Yritä uudestaan. Yritä uudestaan. Hei hei, nähdään taas pian!" Klik. Ja kohta taas. "Haluatko leikkiä kanssani? Valitse.."

pari vuotta maamme-laulua

Peltonen sai kutsun päiväkotikaveri kallen synttäreille. Neiti tuntuu kaveeraavan kovasti "menninkäispoikien" kanssa, ainakin jutuissa vilisevät kalletvilletoskarit enemmän kuin siiritroosatannit, ja päiväkodin pihalla on hakijaa vastassa yleensä tuttu rymyporukka: peltonen ja pojat. Ja mikäs poikien kanssa kaveeratessa, mukavahan heidän kanssa on leikkiä myöhemmälläkin iällä:)

Perjantain juhlia varten on jo ehditty miettiä niin pukeutumis-, syömis- kuin lahja-asiatkin. Neiti halusi varmistaa osuutensa juhlan tarjoiluista, ja kehotti, että "tekstaa kallen äitille että mää otan maitotapletin niin saan kakkua". Juhla-asu on vielä hakusessa, sillä sukkahousut ovat nykyään out, ja neiti haluaisikin pukea juhlamekon alle joulupukin tuomat hiirikalsarit. Tokko kalle tuosta pahastuisi tai muutkaan viisivuotissynttärivieraat, mutta yritän vielä puhua perinteisemmän valinnan puolesta. Lahja-asia sitä vastoin oli valmiiksi mietitty. Kallelle pitää ehdottomasti ostaa pehmokissa. Syy on päivänselvä: kotisleikissä peltonen on aina äiti ja kalle kissa. Komentosuhteet ovat kunnossa.

Itse en saanut yhtä miellyttävää kutsua, odotetun kutsun kylläkin. Odottelin postipojalta muistamista sairaalasta, mutta arikariharri yllätti ja soitti minulle kesken kiireisen maanantaihyörinän. Leikkaus on jo kahden viikon kuluttua, maanantaina 25.1. Kuten arvelinkin, ei syöpälääkäreiltä (ylilääkäriltä?, kollegiolta?, tissitiimiltä?, kanttiinista?) herunut lupaa kalliiseen rintarekonstruktioleikkaukseen. Sovintoesityksenä minulle ehdotettiin ehtaa silikonia, josta kuitenkin kieltäydyin. Tällä haavaa ei tähän haavaan laiteta mitään toppinkeja, vaan työnnän silikonit perinteiseen tapaan liiveihini, jatkossa vain molempiin.

Silikoni-implantti ei kait sen huonompi vaihtoehto ole kuin omasta kudoksesta muotoiltu rintakaan, mutta ajatus loppuelämän viettämisestä vierasesine nahoissa tuntui näin äkikseltään oudolta. Vasen rinta olisi kuitenkin jäänyt entiselleen, siihen ei tässä vaiheessa ollut edes aikeita kajota -väittävät, että paikallinen uusiuma on helpompi löytää latteasta rinnasta, ja kuulostaahan se järkevältä. Korkean riskin potilaana minulla lienee mahdollisuus rintojen rekonstruktioleikkauksiin vasta parin vuoden päästä. Siihen saakka ylävartaloni on kuin pätkä maamme-laulua: ei laaksoa ei kukkulaa. Tottuu kai siihenkin.

rusinaa, luumua ja porkkanaa

Yritin napata kuvan keittiöikkunan lämpömittarista. Heikkonäköisille kerrottakoon, että asteita oli 39 pakkasen puolella, mikä lienee vähän liikaa kun autonmittari osoitti vain -35. Digimittari on antanut periksi jo ajat sitten, mutta yhtä kaikki, alavilla mailla on hallan vaara.

Pakkasta uhmaten potkuttelimme peltosen kanssa päiväkodista ensimmäisen tarhapäivän jälkeen hyvissä tunnelmissa. Kelkka ei hyydy, kuten joidenkin menopelit:) Sininen hetki oli antamassa periksi illan pimeydelle kun vaelsimme kotia kohti, nenäkarvat jäässä talvilauluja hyräillen. Päässä soi ratiritirallat ja muut rallit tehtyäni työpäivän päätteeksi tammikuun musiikin tuntsareita. Ensimmäiset pari viikkoa on jo kutakuinkin paketissa vanhempaintapaamisineen kaikkineen, sillä homma pitää saada käyntiin, jos aikoo lorvailla sairaslomalla kesken kiivaimman koulutyön.

Leikkauksesta ei ole kuulunut vielä mitään, joten huomenissa otan kirurgian klinikkaan ystävällisen puhelun. Talven ja kevään suunnitelmat ovat tällä hetkellä totaalisen jäissä, tuleva operaatio kun vaikuttaa oman työn lisäksi miehenkin työhön. Apujoukkojakin on luvassa "kädettömyyteni" ajaksi, mutta hekin tarvitsevat työstänsä vapaata, jota pitäisi tietysti anoa hyvissä ajoin.

Kaikkein ikävintä tietysti on tulevan operaation vaikutus alennusmyyntishoppailuun. Välipäivinä olisi ollut hyvää aikaa hankkia uutuuksia kaarderoobiini, mutta mitäs ostat? Uusi laskettelutakki oli ensimmäisenä listalla, mutta pääseekö tänä vuonna edes rinteeseen? Samasta syystä jäi murtsikkasuksien päivitys -olisin jo mielestäni ansainnut sarajevo 84 -paketin tilalle uutukaisemmat vehkeet, mutta niitäkään ei kannata varastoon ostaa. Paitojen ostoa vaikeutti epävarmuus tulevasta etuvarustuksesta: rusinaa, luumua vai persikkaa?

En onneksi ole ainoa, joka tuskailee varaosien kanssa. Musiikin tuntisuunnitelmia tehdessä löysin hauskan lastenlaulun, jota heti huomenna tapailemme luokkani kanssa. Varmaa on, että nauramme lasten kanssa aivan eri syistä:)

Lumiukko ostoksilla

Lumiukko ostoksilla ruuhka-aikana
kysyi: "Oisko myytävänä vihanneksia?
Pitäis saada porkkana ja oikein komea,
nenä, kas kun vielä puuttuu naamataulusta."

Ukko löysi porkkanan, sen Maija hälle myi.
Nenä oli ihana, ja ukko villiintyi.
Mahtavasti rehennellen hissiin asteli,
jossa toiset matkamiehet kohta kasteli.

Ukkoa se nauratti, hän nenää peilasi,
leikkikalukerroksessa ulos seilasi,
pompotteli palloja ja kurkki nalleja,
ihmetteli pikkuisia junamalleja.

Ukko kaivoi taskustansa pienen lompakon,
kassan luona jalkaa nosti -näki lammikon.
"Minä sulan, kauheata!" Ukkoparka huus.
Myyjä kuuli sen ja käski: "Korjaa heti luus!"

Lumiukko syöksyi kohti rullaportaita,
otsa oli hikinen ja olo kamala.
"Oijoi!" huusi. "Mitä minä ukkoparka teen?"
Silloin joku työnsi hänet ulos pakkaseen.

Ihanaa. Nyt ukko seisoi ulkoilmassa,
Aleksilla Kolmen sepän patsaan kohdalla.
Uljaalta hän näyttikin, kas kun ei huolta enää.
Kaikki kansa ihasteli lumiukon nenää.

san. terttu tupala
säv. soili perkiö
Musiikin mestarit 3-4

rintarekonstruktion suunnittelussa

Kirurgian klinikan odotusaulassa kaksi oli ruuhkaa. Kokenut sairaalasilmäni taltioi näkymää ja tunnelmia, ja hetken päästä jo tiesin, että jalkahuone veti hyvin, mutta rintarauhaskirurgi ei tainnut olla paikalla. Reippaan puolen tunnin odottelun jälkeen sairaanhoitaja kävikin kertomassa, että olin neljäntenä jonossa mutta lääkäriä vielä odotellaan saapuvaksi. Kolmen vartin kahvitauolle siis kahvila kieloon ja uusi yritys.

Arikariharri ei mitenkään kommentoinut meille parin tunnin viivytystään, mutta emme sitä odottaneetkaan. Nimikin jäi arvoitukseksi niin miehenpuolelle kuin minulle, mutta ymmärrämme hyvin, että arvostetun kirurgin osaamisalue on ihan muualla kuin suullisessa ulosannissa. Lähtötilanteesta huolimatta arikariharri osoittautui vallan mainioksi tuttavuudeksi ja vastaanottotapahtuma oli vuorovaikutteinen, jopa miellyttävä.

- Sinulla on syöpähoidot tältä osalta sitten ohi, aloitti arikariharri (huomaa realistinen "tältä osalta").
- Jep. Toukokuussa säteiltiin ja nyt sitten kontrolloidaan. Talvella oli ne sytostaatit, samoilla myrkyillä hoidettiin siis munasarjasyöpä (koskaan ei voi olla varma, onko lääkäri lukenut epikriisiä etukäteen, siksi lyhyt briiffaus aiheesta)
Lääkäri nyökkää, on lukenut taustoja.
- Ja nyt sitten ennaltaehkäisevästi ollaan ajateltu oikean rinnan poistoa. Yleensä ei näin radikaalia toimenpidettä tehdä, tämä on.. noh, poikkeuksellista. Magneettikuvien perusteella rinta on terve ja kainalo puhdas. Oletko aivan varma poistosta, tivaa arikariharri.
- Kyllä vain, sanoin niin vakuuttavasti kuin vain osasin, ja selitin lääkärille selkokielellä syytkin. "No kun tämä geenimutaatio brca1 altistaa rinta-, munasarja- ja eturauhassyöville. Tähän mennessä kummassakin munasarjassa ja toisessa rinnassa on ollut jo syöpäkasvua, ja eturauhasta en omista. Jäljelle jää näistä vain oikea rinta, eli sen poisto on ainoa toimenpide, jolla uusi syöpä voidaan ehkäistä."
Arikariharri nyökkäilee jälleen, ymmärtää hyvin. Kahdeksankymmenen prosentin riski on suuri, leikkauksen arvoinen.
- Minkälaista leikkausta olet ajatellut? Onko sinulla vaihtoehdot selvillä?

Toki oli vaihtoehdot selvillä. Jo rintasyöpäuutisen yhteydessä olin saanut käteeni keltaisen rinnankorjausleikkauksen käsikirjan, ihan vain siksi, että voisin katsella kuvia ja totuttautua yksirintaisuuteen. Olin lukenutkin vihkosen kannesta kanteen, ja erityisen tarkasti olin pysähtynyt autenttisten valokuvien äärelle. Havainnollistavat kuvat "säästetty iho on täytetty alavatsalta otetulta kudossiirteellä", "lopputulos molemminpuolisen proteesirekonstruktion jälkeen" ja "nänni on rakennettu ihokielekkeellä ja tatuoitu" olivat jääneet vaikuttavina mieleen. Ei mikään helppo operaatio tuo rintarekonstruktio, ja osastolta 5 muistin kivuliaat kohtalotoverit vatsa-, selkä- ja rintahaavoineen, dreenipusseineen kaikkineen. Siksi epäröinkin hieman.

- No, ihan olen valmis pelkkään poistoon tässä vaiheessa. Kun on ollut näitä suuria leikkauksia. Mutta tietysti kuuntelen, mikä tässä olisi järkevintä.
Arikariharri tarttui sanoihini.
- No kun tuota leikkausten määrää ajattelee, niin voisi olla järkevä tässä samassa leikkauksessa muotoilla uusi rinta. Pääset yhdellä leikkauksella ja toipumisajalla, vaikka onhan se tietysti pitempi. Viikko sairaalassa ja pari kuukautta lomalla, siitä lähdetään.
Nyökyttelin. Kuulosti järkevältä vaikkakin kipeältä.

Sitten tarkasteltiin leikkausaluetta.
- Tuosta selkäpuolelta irrotetaan lihasta ja ihoa, ja käännetään ne tänne etupuolelle näin, muotoillaan rinnaksi. Täällä ei kyllä kauheasti ole irrotettavaa..
Lääkärin arvioiva katse päätyy vatsapoimuihini, joita kolmasti raskautetulla naisihmisellä on riittävästi ainakin kahteen c-kuppiin.
- Toinen vaihtoehto on ottaa tuolta alavatsalta kudospoimu, tehdä TRAM-leikkaus. Siinä tosin onnistumisprosentti ei ole aivan yhtä suuri, kun valmista verisuonitusta ei voi käyttää hyväksi.
Vaikka ajatus vatsan hyötykäytöstä tuntui houkuttelevalta, koin velvollisuudekseni palauttaa arikariharri maan pinnalle muistuttamalla, että munasarjasyöpä oli levinnyt vatsapaitaan. Vaikka leikkauksessa kaikki pahanlaatuinen solukko saatiin poistettua riittävillä tervekudosmarginaaleilla, kuulosti suunnitelma riskiltä. Lääkäri oli samaa mieltä. Lisäksi isoon operaatioon tarvittaisiin vielä ylemmän tahon siunaus, joten käynnin anti oli, että odotellaan sitä. Ei kun ensi vuoteen, huikkasimme kirurgille ja hoitajalle, ja läksimme laboratorion kautta kaupungille ja uuden vuoden vastaanottoon.

Korkean uusimariskin potilaana epäilen leikkausluvan heltiämistä kalliiseen operaatioon, mutta olen kuitenkin varustautunut tähän mahdollisuuteen. Hupaisten ja aamutunneille venyneiden uudenvuodenjuhlien päätteeksi sain ystäviltä vähän vinkkiä siitä, mitä arikariharrin veitseltä voisi toivoa:) T-paidan etumuksen laajasta valikoimasta olen valinnut jo mieleiseni. Mielelläni ottaisin appelsiinin, mutta kun materiaalia oli kerran vähänlaisesti, voi olla että joudun tyytymään pelkkiin karpaloihin...