erätauolla mombasassa

Kaun sitten kesäkuussa, laidunkauden alkajaisiksi, istuimme kollegoiden kanssa kouluruokalassa juhlakahveilla. Parhaimpiimme tälläytyneinä kuuntelimme lukuvuoden päätöspuhetta, ja heti perään vannoimme käyvämme kohta ahon laitaa, ihan ilman paitaa. Vuoden parhaan päivän kallistuessa kuulaaseen iltaan jatkoimme me kansankynttilät lauluamme, yhtä polleasti (ja uskottavasti). Dirlandaa, me haikailimme mombasaan, rööperiin ja satumaahan, ja tanssimme lukuvuoden historiaan. Pari kuukautta etäisyyttä, ja taas jaksaisimme.

Myös valkoisesta talosta sain koululaisen kesäloman. Elokuuhun, lupasi osaston väki, ja saman tien pakkasin taudin resepteineen ja kontrollikutsuineen vanhaan puurasiaan ja piilotin lipaston laatikkoon. Blogiosoite poistui koneeni suosikkivalikosta.

Taisin päästä tarpeeksi kauas. "Onko sinulla jotain seuraavista sairauksista: diabetes,
sepelvaltimotauti, syöpä..?" udeltiin hammashoitolan esitietolomakkeessa, ja tyytyväisenä hyppäsin
seuraavaan kysymykseen - kunnes muistin.

Joskus tarvitaan välimatkaa.

Kesän juoksujen jälkeen iltalenkkini alkoi vähitellen taas kulkea koulun ohi. Citymarkettiinkin uskaltauduin, huolimatta sen kattavasta koulutarvikevalikoimasta. Laatikon perukoilta jaksoin kaivaa kutsun tietokonetomografiaan sekä kaksi paketti colonsteriliä. Kävin vierailulla isotooppiosastolla, vessassa, poliklinikalla, vessassa, labrassa ja vessassa, sekä lopuksi avotalon kahviossa, jonka kaikkialla leijaileva ruuankäry sai muistamaan, mitä kohti olin taas matkalla.

Tuloksia odotellessa jaksotin työkalenterini kolmen viikon pätkiin ja kyselin sijaisia. Otin loppukirin kunnonkohotuskampanjassa, kävin jalkahoidossa, apteekissa ja peruukkiliikkeessä, nypin kulmat ja kitkin kukkapenkin. Koulun alkaessa olin valmis kohtaamaan syksyn ja sytostaatit.

Joskus suunnitelmat vain menevät uusiksi. Kuvani olivat kauniit ja lähes puhtaat! Jotain läiskää näkyi vatsan pohjassa, mitätön rikka maksassakin, mutta kolmen lääkärin päätöksellä kyse on arpikudoksesta, inaktiivisesta muutoksesta. "Toki, tiina, saattaa se olla alkava pesäkekin, mutta sitä me nyt ei kyllä lähdetä näillä näytöillä hoitamaan", meinasi marja, ja antoi kolme kuukautta lisäaikaa. "Tutkimustulosten mukaan tällainen hoitotauko parantaa ennustettakin", huikkasi lääkäri vielä loppusanoikseen, kun minä jo kiirehdin käsi ovenkahvalla ulos, takaisin elämään.

Ennusteille aivan sama, niihin en ole ennenkään uskonut, mutta hoitotauon päälle ymmärrän. Tämä on elämänlaatua, laatuelämää, yhtä aikaa mombasa ja satumaa. Huudan, huudan ilosta, pistän lenkkarit jalkaan ja menen metsään.