ystävälle, matkalla tuntemattomaan tupaan

Suruviesti saapui jo päiviä sitten, mutta sulattelen vielä uutista. Hitaasti, kuten tässä kirjoituksen ohessa sulattelen pannulla voita leipomuksia varten, puulastalla hämmentäen -lastalla, jonka päähän on kirjoitettu koukeroisella käsialalla nimikirjaimet e.k.

Puinen, kovassa käytössä oleva lasta on muisto kymmenen vuoden takaa, ebban läksiäisistä. Uusi manner, uusi työ, kokonaan uusi elämä odotti ebbaa, ja uuden alun kunniaksi kaikesta vanhasta piti päästä eroon ja irti. Ennakkoperintöä, naureskelimme tovereiden kanssa, ja valikoimme astioita, pyyhkeitä ja pikkutavaraa. Maksu meni oman tunnon mukaan kenian lähetyksen hyväksi -hyväntekeväisyyden kohde oli selvä seuraaviksi vuosiksi. Hakuna matata! Ilmassa oli kutkuttavaa jännitystä, edessä aukeni aivan uusi ja tuntematon tie.

Koulunpäättäjäisten jälkeisenä aurinkoisena suvisunnuntaina soi päässäni leinon nocturne. "En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta; pienentyy mun ympär' elon piiri; aika seisoo nukkuu tuuliviiri. Edessäni hämäräinen tie, tuntemattomahan tupaan vie" olimme laulaneet viimeisellä työviikolla haikean hauskoissa eläkejuhlissa. Työlaukussani oli vielä kopio nuotista, lähettämistä vaille valmiina. Kaunis ja haastava alttostemma piti lähettää kuorokaverille, kera ehdotuksen stemmaharjoituksista, kunhan taas nähtäisiin. Myöhäisen sunnuntaiyön viesti sai laulun taas soimaan mielessäni, mutta stemmaharjoituksia ei tulisi.

Toiveissa elettiin loppuun asti, ainakin me ystävät elimme. Perhettä oli jo toukokuun lopulta valmisteltu lähtöön, ja ebba itsekin oli jo valmis irrottamaan otteen elämästä, joka oli kipua, unta ja kaarimaljoja, päivin öin. Niin kai sen kuuluu mennä. Kun elämisen arvoiset hetket alkavat olla vähissä, kääntyy lähtijän katse ja toivo jo tuonpuoleiseen. Tämän me toveritkin ymmärsimme viimeistään, kun luimme elämänmakuisten päivitysten jälkeen facebookista "rakkahin jeesus miks viivyt sä vielä..". Olimme puhuteltuja sanansaattajan vahvan uskon edessä, ja tsemppauksen sijaan oli meidänkin aika toivottaa kivuttomia hetkiä ja hyvää matkaa, vaikka vaikealta tuntuikin.

Lähtö oli kaunis hetki puolison ja vanhempien ympäröimänä. Luin puolison kertomusta viimeisistä hetkistä, matkasta sairaalaan ja äidin laulamasta virrestä kostein silmin. Kuoleman hyväksyminen ja ymmärtäminen on vaikeaa, vaikka ajatukseen ystävän poismenosta on saanut valmistautua. Kahdesta viikosta kahteen kuukauteen, olivat lääkärit arvioineet huhtikuun puolessa välissä kertoessaan syöpähoitojen lopettamisesta ja tulevasta. Lähes kaksi kuuukautta ebba saikin, suurimman osan siitä hyviä hetkiä rakkaiden parissa, mistä ystävänikin jaksoi olla hämmästyneen kiitollinen. Ehkä aika oli se ihme, jota niin kovasti pyysimme. Kuitenkin, 41 vuotta, 9 kuukautta ja 10 päivää on aivan liian vähän, olkoot vuodet ja päivät olleet vaikka miten paljon täynnä hyviä hetkiä.

Ebba itse uskoi vahvasti, ettei kuolema ole tyhjyyttä tahi loppu, vaan uuden alku. Siihen luotan minäkin. Ebba matkaa nyt hämäräisellä tiellä, kohti tuntematonta tupaa. Meidän ystävien ja sukulaisten laulussa taas soi huokaus, mielen täyttää metsän tummuus ja varjot veen, vaikka surun takaa pilkottaa muistot yhteisistä hetkistä.

Näkemiin, ystäväni! Saatan sinut hämäräiselle tielle laululla, johon suomalainen messu päättyy. Elämän parhaat hetket, tosiaankin, ovat ne, jotka saamme täällä elää yhdessä. Yhdessä heidän kanssaan, jotka osaavat koskettaa sielua sielulla. Sinä sen osasit.

Viimeiset veneet

1. Viimeiset veneet kun palaavat rantaan, illaksi kääntynyt päivä on.

Piirretään vielä hei sydämet santaan! Valvotaan vierellä nuotion!

2. Viilenee hiukan jo hyväily tuulen. Joutsenet oikovat siipiään.

Kanteleensoittajan uupuvan kuulen. Sirkatkin riisuvat pois kenkiään.

3. Useimmat päivät pian unholaan vaipuu, joitakin kauemmin muistella saan.

Kipein ja suloisin niistä jää kaipuu, jotka me yhdessä taivalletaan.

4. Huominen päivä jos kädestä Herran, joillekin meistä viel' lahjoitetaan,

rukoillaan rohkeutta ihmisen verran, sielulla sielua koskettamaan.

5. Jääkää siis hyvästi ystävät rakkaat! Taivaassa vasta kai kohdataan.

Siellä ei kanteleet soimasta lakkaa. Hyvästi-sanaa ei tunnetakaan.