Pakkaaminen aloitettiin olennaisesta, eikä se ollut uikkarit, vaan sinipunainen kangaslaukku täynnä ibusalia, idoformia, imodiumia ja muuta, mitä emme toivo tarvitsevamme. Sittemmin kassiin on lennätetty myös kasapäin t-paitoja, shortseja ja aurinkorasvaa, mille ennusteiden mukaan näyttäisi olevan käyttöäkin. Gran canarian viikon sääennuste on kovin keltainen.
Olemme kuin ihmeen kaupalla onnistuneet pitämään joukkueen terveenä. Kukaan ei oksenna tai edes yski, vaikka lähiympäristössä niin on tehty jo useita viikkoja. Syto-oireetkin alkavat näin viikon kuluttua hoidosta olla historiaa, joten reissun ei pitänyt olla kiinni kuin herätyskellon toimivuudesta. Tähän väliin tarvittiin tietysti vähän lisää jännitystä, jota tarjosivat lentomekaanikot sunnuntai-iltaisella lakonjulistuksellaan. Kuitenkin, jännityksen ja "mitä minä sanoin" -hetkien jälkeen viimeisin arskamatkaviesti väläyttelee meille lupausta lämmöstä: lentonne lähtee suunnitellusti...
Ja paluustahan ei ole edes väliä:)
Jokunen este on vielä voitettava. Mielessäni kuvittelen jo aamua tuolla meidän kansainvälisellä kentällämme tai helteistä iltapäivähetkeä auringon maassa..
Rouva, tuletteko käsintarkastukseen. Ai porttiko? No oliskohan tämä an implanted vein catheter? Joo, on metallia, siksi piippaa. Ei, ei ole hiukset omat. Ei etten ole passikuvani näköinen? Liiveissäkin on täytettä, juu. Ai nämä vahvat kipulääkkeet? Omaan käyttöön on. Ihan vaan, varmuuden varalta. Ja mitään diagnooseja tai lausuntoja en aio mukanani kuljettaa, ja jos todisteita ovat vailla niin heitän pertsan pois ja esittelen arpiani, luulisi paatuneimmankin turvamiehen olevan vaikuttunut syöpälookini edessä.
Huokaisen siis vasta, kun istun hotellimme uima-altaalla, kädessä pokkari ja vieressä lasillinen kylmää valkoviiniä. Silti, toinen jalka on jo siellä uima-altaassa. Ooo las palmas, oo las palmas..