Tänään on tasan vuosi Tiinan kuolemasta. Pirteän aurinkoisessa kelissä kävimme viemässä haudalle kukkia ja kertomassa Tiinalle kuulumiset. Hautakiven äärellä tuli tunne, että haluan vielä tämän kuvan tänne blogiin jakaa.
Tuntuu kuin kuolinpäivä olisi ollut vasta eilen. Ja toisaalta tuntuu kuin siitä olisi pieni ikuisuus. Oloni haudalla on haikea, mutta levollinen. Olemme lasten kanssa selvinneet vuodesta niin, että Tiina olisi varmasti ylpeä.
Näen Tiinasta unta lähes joka yö. Unet eivät ole ahdistavia eivätkä pelottavia. Niissä kaikki on kuin ennen. Pari yötä sitten Tiina pyysi minua unessa kiinnittämään uuden hyllyn keittiön seinälle.
En tiedä, miten tämmöistä vuosipäivää kuuluisi viettää. Haudalla käynnin lisäksi olen tänään järjestellyt pihavarastoa, pitänyt tyttärelle ajo-opetustunnin ja tehnyt ruokaa. Tytöt leipoivat meille kahville mustikkapiirakkaa. Poika tulee illalla omasta uudesta kodistaan tyttökaverinsa kanssa pihasaunallemme saunomaan. Elämä jatkuu.
--mikko
