maanantai 26. syyskuuta 2016

Kiitos


Tiinan siunaus- ja muistotilaisuus pidettiin lauantaina 17. syyskuuta. Tilaisuudet olivat lämminhenkiset ja hyvin tiinamaiset. Vieraita oli paikalla paljon, tunnelma oli surullinen, mutta eteenpäin katsova. Musiikkiesitykset olivat Tiinan itsensä toivomia. Koskettavia puheenvuoroja oli monelta eri taholta. Tilaisuuden alussa Peltsi esitti yksinlaulun, rohkea tyttö!

Kirkossa pappi nosti puheessaan ensimmäisenä esille sen, kuinka hänen vieraillessaan sairaalassa elokuun puolessa välissä Tiinan päällimmäisenä tunteena oli ollut kiitollisuus. Kiitollisuus hyvästä elämästä, ystävistä ja ennen kaikkea perheestä. Olen täysin samaa mieltä papin kanssa, kiitollisuus paistoi läpi Tiinan olemuksesta ja sanoista kaiken sairauden keskeltä, jopa ihan vielä viimeisinä päivinä.

Itselläni ei tuohon raskaaseen aikaan kiitollisuus ollut päällimmäisenä mielessä seuratessani ahdistuneena ja levottomana kuinka Tiinan vointi huononi päivä päivältä. Mutta niin vain nyt omaksi yllätykseksenikin huomaan, että noin kuukausi Tiinan kuoleman jälkeen kiitollisuus on minunkin tunteistani päättäväisesti taistelemassa itseään esiin kaiken luopumisen tuskan, ahdistuksen, surun ja levottomuuden keskeltä.

Kiitollisuus siitä, että sain viettää Tiinan kanssa kaksikymmentäkolme hyvää vuotta.

Kiitollisuus lapsista sekä omasta ja lasten terveydestä.

Kiitollisuus siitä valtavasta määrästä tukea mitä olemme viime viikkojen aikana saaneet viestien, addressien, kukkien, korttien ja lapsille tehtyjen lahjoitusten kautta. Lasten kanssa sovittiin että lahjoitetut rahat saa - ja pitää - käyttää sellaiseen mistä tulee itselle hyvä mieli. Peltsi aikoo lahjarahat investoida alkavaan videokuvausharrastukseen, esikoinen suunnittelee käyttävänsä ne armeijan jälkeiseen lomareissuun ja keskimmäinen toteuttaa jo jonkin aikaa mielessään olleen balettimatkan Saksaan.

Kiitollisuus niistä ihanista ihmisistä, jotka ovat käyttäneet suuren määrän omaa aikaansa ja muun muassa mahdollistaneet meille ensin ylioppilasjuhlat ja sitten Tiinan muistotilaisuuden. Pyyteettömän avun määrä on ollut käsittämättömän suuri.

Kiitollisuus Tiinan vanhemmille ja siskolle koko perheemme tukena olemisesta kesän aikana. Yksin en olisi jaksanut.

Kiitollisuus siitä, että kaiken tämän jälkeen alkaa hiljalleen tuntua siltä, että jaksaa jatkaa normaalia arkea. Maanantai ja makkarakeitto on taas tervetullutta meidän perheeseen.

Kiitollisuus siitä, että Tiina aikanaan pakotti minut mukanaan iltarasteille. Metsässä tarpominen läpimärät kengät jalassa, hirvikärpäset hiuksissa ja polvet verinaarmuilla toimii tässä(kin) tilanteessa ajatusten selkeyttäjänä ja mielen virkistäjänä.

Kiitollisuus sekä OYS:n että Limingan terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle Tiinan hyvästä ja hellästä hoidosta.  Kiitollisuus siitä, että Tiinalla ei ollut kipuja missään vaiheessa, tuskaisuus saatiin pois lääkkeillä ja saattohoidon aikana Tiinan pienimmätkin toiveet huomioitiin.

Kiitollisuus siitä, että sain olla Tiinan vierellä loppuun asti. En tiedä, voiko ihminen saada osakseen suurempaa rakkautta kuin sen, että toinen ihminen haluaa juuri sinun pitävän kädestään kiinni kun elämä lakkaa.

Tämä on (ainakin näillä näkymin) blogin viimeinen kirjoitus. Blogi jää kuitenkin paikalleen ja toivottavasti se tarjoaa vertaistukea jatkossakin omassa arjessaan vakavan sairauden kanssa eläville.

--mikko






sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kutsu hautajaisiin


Ystävällisenä kutsuna ilmoitan, että Tiinan siunaustilaisuus järjestetään Limingan kirkossa lauantaina 17.9. klo 11:00 alkaen. Siunaustilaisuuden jälkeen on muistotilaisuus Tupoksen yhtenäiskoululla (Tiinalle niin rakas työpaikka).

Tiinan  - ja myös minun - toivomus oli ja on, että hautajaisiin saapuisi mahdollisimman paljon Tiinan tavalla tai toisella tunteneita ihmisiä.

Muistotilaisuuden käytännön järjestelyjen takia toivon, että ilmoittaisitte osallistumisestanne etukäteen tiistai-iltaan 13.9. mennessä. Ilmoittautumisen voi tehdään suoraan minulle tai sähköpostiosoitteeseen tiinanmuistolle (tähän väliin @ - merkki) gmail.com.

Tässä vielä muutamia käytännön asioita:
  • Tiinan toiveesta ruumis tuhkataan ja uurna lasketaan hautaan Limingan Rantakylän hautausmaalla myöhemmin syksyllä perhepiirissä. 
  • Kukkalaitteiden tai -kimppujen sijaan toivomme kirkkoon Tiinan arkulle tuotavaksi yksittäisiä ruusuja tai vastaavia. Kukkalaitteiden tuomisen sijaan voitte halutessanne muistaa lapsiamme haluamallanne tavalla.
  • Muistotilaisuus alkaa koulun pääaulassa omaisten tervehtimisellä, jonka jälkeen voi suoraan siirtyä lounaspöytään. Ruokailun jälkeen on vuorossa ohjelmaa (sana on vapaa!) ja hautajaiskahvit. 
  • Mikäli on mitään kysymyksiä minuun voi olla yhteydessä, mieluiten edellä ilmoitetun sähköpostiosoitteen kautta.
Lisäys 4.9. illalla:
Useammalta on tullut kysymystä lasten pankkitilistä, jonne kukkalaitteista säästyneitä rahoja voisi halutessaan siirtää. Alla tiedot tilistä, jonne siirretyt rahat menevät suoraan lapsillemme (tilin omistaja: Elsa With).
BIC: NDEAFIHH
Tili: FI97 1817 3500 0587 84


Lisäys 11.9.
Siunaustilaisuuden ohjelmasta/kaavasta on tullut kysymyksiä. Niipä tiedoksi, että tilaisuuden kulku on suunnilleen seuraava:
1. Surumusiikki
2. Virsi
3. Siunaus / papin puhe
4. Virsi
5. Kukkien tuominen arkulle 
6. Virsi
7. Kukkien hakeminen arkulta
8. Arkku kannetaan pois



--mikko



Otin tämän valokuvan noin tunti ennen
Tiinan kuolemaa, kun kävin haukkaamassa
 happea sairaalan pihalla. Jo kellastunut ja
 osittain kuihtunut vaahtera näytti
kauniilta ilta-auringon valossa