- Ai että sulle ei enää tarvitsisi uutta autoa ostaa? Haista kukkanen, tuumasi mies, ja allekirjoitti paperit sähkönsinisestä pikkukiitäjästä.
Kuuden viikon ja kahden tuhannen kilometrin jälkeen olen vallan rakastunut menopeliini. Ja mieheenikin, edelleen. Autokaupoillekin lähdettiin alunperin kahdeksannentoista kihlapäivän kunniaksi.
Kauas on tultu syyskuisesta päivästä 2008, jolloin harmittelin juuri (turhaan) hankkimiani polkupyörää ja lasketteluvälineitä. Kauan tuntuu olevan niistäkin niistäkin päivistä, kun kuljin vaatekaupoissa ostamatta mitään, kun en mitään enää tarvitse. Tulevaisuudenuskoni voidaan näköjään mitata rahassa.
"Ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan", kehottaa haloo helsingin elli autoradiossa, ja minähän olen. Nainen auton ratissa, mutten kyyneleitä keräillen, vaan suorastaan sädehtien, matkalla syöpäklinikalta takaisin töihin. Kymmenen kerran sarjakortti sädehoitoyksikköön alkaa olla käytetty, eikä kukaan tunnu tietävän jatkohoidoistani, joten eletään yksi päivä kerrallaan ja nautitaan nyt tästä, hyvästä olosta ja sairaalan kanttiinista ostetusta suklaatuutista.
Perille päästyäni karistelen vohvelimurut huivinmutkasta, ja jatkan jäätelön syöntiä luokkani kanssa verbaalisesti. Can I have some ice cream, please? Kunnes on aika taitella äitienpäiväruusuja, rupatella mukavia fiksun luokkani kanssa ja pitää lopuksi kuukauden yleistietovisa. Meidän hommissa tällaista kutsutaan työksi.
Opehuoneessa kahvintuoksu ei tee pahaa, eikä tee seurakaan: se tekee hyvää. Kuten pesee tante tiinan ikkunat tämän rillutellessa perheen kanssa maailmalla:)
- Ai että haluanko käydä hoitojen ohella töissä? ihmettelin sädehoitoyksikön lääkärille, joka kyseli sairasloman tarvista. Totta haluan. Kuukausi aikaa tehdä vielä kaikki se kiva, mitä vuoden varrelle on suunnitellut! Nuori lääkäri hymyili ja jatkoi puhumalla siitä, kuinka on hyvä tehdä asioita voimiensa mukaan, ja että hoidollani pyrittäisiinkin juuri elämänlaadun parantamiseen, ja että siksi pitkän sädehoidon sijaan saisin lyhyemmän palliatiivisen hoitojakson...
Palliatiivinen, näin ensi kertaa kuultuna, aiheutti henkisen yskänpuuskan vaikka ymmärsin lääkärin tarkoituksen. Lääkärin loppukommentin, "toivotaan, että tästä hoitojaksosta on nyt apua", kuitenkin korjasin, punakynällä ja ihan ääneen:
- Ei, eihän me toivota. Me kuule uskotaan.
Sitä samaa uskoa tulevaan löytyi tänään sinisestä autosta, joka matkasi kohti k-pistettä. Lämpöä oli vaivaiset seitsemän astetta ja tuulilasin pyyhkimet viuhuivat tiuhaan, mutta sadetutkan mukaan poutaa oli tulossa.. ja tuli! Korttelisuunnistuksessa kastuivat vain kengät ja kainalot. Tervetuloa kausi -13!
Loppukevennyksenä kaksi kysymystä toukokuun yleistietovisastamme:
Mitä tarkoittaa suunnistuskielen termi "pummi"?
a) epärehellistä suunnistajaa
b) suunnistajaa, joka ei käytä karttaa
c) suunnistusvirhettä (sentään oikein tiedetty suurimmalla osalla)
Mikä seuraavista kuuluu äitienpäiväperinteisiin suomessa?
a) presidentti jakaa kunniamerkkejä ansioituneille äideille
b) kulttuuriministeri jakaa eduskuntatalon rappusilla ruusuja äideille (suosituin vastaus)
c) eduskunnan puhemies pitää radiossa klo 12 puheen äideille
Kevennyksen myötä NÄIN PALJON ONNEA omalle äidilleni ja mummolle
ja kimppu esikoita haus annan pihalta kaikille äideille!
