Joulustressiä? Ei muuten ole.
Tätä naputellessani lucia on antanut tilaa joukolle jokunen minuutti sitten, ja joulu lähestyy vääjäämättä. Kokeet on kuitenkin korjattu, numerot naputeltu wilmaan ja askartelumallit väkerretty. Mieli on hyvä, lämmin ja hellä (lisäsin kuitenkin rommin jouluteeheni vasta numeroiden annon jälkeen:).
Todistukset ja piparit kilpailevat ajasta säbäturnausten ja tanssinäytösten kanssa, ja opettajaäidin huushollissa riittää iltapuhdetta, kuten kuvasta näkyy. En kuitenkaan suostu ottamaan stressiä moisista maallisista. Minä olen jouluni jo saanut. Siitä joulusta riittää vielä pitkälle kevääseen, ehkä jopa vapun tienoille asti.
Ensimmäisen adventin jälkeisenä maanantaina makasin lavitsalla ultrahuoneen hämärässä, puolisoni istuessa pääpuolessa. Edessämme oli valkoinen hahmo, jota katsoimme peljästynein silmin. Hahmo puhui meille kuitenkin ystävällisesti: "Älkää peljätkö. Minä ilmoitan teille suuren ilon. Vatsassanne on vain suolenmutkia ja sisäelimiä, ei mitään ylimääräistä. Syöpämarkkerinnekin on alhainen, vain kuusi. Jatketaan avastin-tiputuksia kolmen viikon välein ja seurataan veriarvoja. Menkää rauhassa ja eläkää ilolla".
Ja me lähdimme niiltä sijoiltamme ja kerroimme ilosanomaa eteenpäin: lumivalkeaa, se on vieläkin lumivalkeaa!
Tästäkin sanomasta, totisesti, riittää jaettavaksi.
